promokuvat ja muotikuvaus
Promokuvat ovat artistin, bändin tai brändin visuaalinen käyntikortti. Toteutamme promokuvauksia erityisesti artisteille ja bändeille sekä muotikuvauksia muoti-, lifestyle- ja kosmetiikkabrändeille. Kuvaamme lisäksi casting-kuvia mallitoimistoille ja malleille sekä henkilökuvia lehdistöön ja editoriaalisiin julkaisuihin. Toteutamme kuvia esimerkiksi albumi- ja singlejulkaisuihin, suoratoistopalveluihin, verkkosivuille, kampanjoihin, sosiaaliseen mediaan ja mainontaan. Tarvittaessa hoidamme myös kuvausten suunnittelun, kuvauspaikat, stailauksen sekä projektiin sopivat mallit tai esiintyjät yhteistyöverkostomme kautta.
promokuvat ja
muotikuvaus
Kaikki eivät ole tottuneet kameran eteen, eikä tarvitsekaan. Ensikertalainen tarvitsee erilaista ohjausta kuin kokenut artisti tai malli. Mukautamme ohjauksen aina kuvattavan mukaan, jotta lopputulos näyttää luonnolliselta ja kuvattava voi keskittyä olemaan oma itsensä.
Monipuolinen kokemus näkyy kuvissa. Vuosien varrella olemme kuvanneet ihmisiä, tuotteita, ruokaa, tiloja, tapahtumia ja mainoskampanjoita. Monipuolinen kokemus näkyy myös promokuvissa ja muotikuvauksissa. Kuvattavan lisäksi kiinnitämme huomiota valoon, väreihin, kuvauspaikkaan, stailaukseen, sommitteluun ja pieniin yksityiskohtiin, jotta kokonaisuus tukee artistia, bändiä, mallia tai brändiä.
Enemmän irti kuvauspäivästä. Kun kuvauspäivä on kerran järjestetty, siitä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Samalla tuotannolla voidaan toteuttaa myös promo- ja henkilövideoita sekä muuta sisältöä esimerkiksi sosiaaliseen mediaan ja julkaisujen markkinointiin. Näin yhdestä kuvauspäivästä syntyy monipuolinen sisältökokonaisuus useisiin käyttötarkoituksiin.

Tutustu asiakkuuksiimme ja projekteihimme

promokuvat ALKAEN:
590€ (alv 0%)
Kevyt promokuvaus studiossa.
Kesto 3 tuntia. Valmiita kuvia 10 kpl

promokuvat
alkaen:
590€ (alv 0%)
Kevyt promokuvaus studiossa.
Kesto 3 tuntia. Valmiita kuvia 10 kpl
Promokuvat – mitä haluat katsojan ajattelevan?
Promo- ja muotikuvauksissa ei ole yhtä oikeaa tapaa työskennellä. Joskus tavoitteena on muutama vahva artistikuva tai bändin lehdistökuva seuraavaa julkaisua varten, toisinaan laaja kuvapankki albumi- tai singlejulkaisuihin, suoratoistopalveluihin, verkkosivuille, sosiaaliseen mediaan, keikkajulisteisiin tai markkinointikampanjoihin. Toteutamme myös muotikuvauksia lookbookeihin, verkkokauppoihin ja kampanjoihin. Kuvaamme lisäksi mallitoimistoille casting-kuvia sekä uusille ja kokeneille malleille portfoliokuvia.
Vuosien varrella olemme kuvanneet artisteja, bändejä sekä musiikki-, televisio- ja elokuva-alan ammattilaisia. Toteutamme lisäksi lehtikuvia ja henkilöjuttuja niin julkisuudesta tutuille henkilöille kuin muillekin haastateltaville. Olemme olleet mukana niin kevyissä sosiaalisen median kampanjoissa kuin laajoissa mainoskampanjoissa, joiden kuvia on nähty myös Helsingin näkyvimmillä ulkomainospaikoilla.
Jokainen kuvaus suunnitellaan projektin tavoitteiden mukaan. Tarvittaessa autamme ideoinnissa, kuvauspaikkojen valinnassa, visuaalisen ilmeen suunnittelussa sekä stailauksen, maskeerauksen, mallien tai muiden esiintyjien järjestämisessä. Tuotanto voidaan toteuttaa pienellä ja ketterällä tiimillä tai laajempana kokonaisuutena projektin tarpeiden mukaan.
Kuvauspäivästä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Samalla tuotannolla voidaan toteuttaa valokuvien lisäksi myös henkilö- ja promovideoita sekä muuta sisältöä esimerkiksi verkkosivuille, sosiaaliseen mediaan, lehdistömateriaaleihin ja markkinointiin. Näin kaikki materiaalit muodostavat yhtenäisen visuaalisen kokonaisuuden.
Vaikka suuri osa kuvaamistamme promokuvista toteutetaan artisteille, bändeille ja brändeille, kuvaamme myös näyttelijöitä, juontajia, puhujia, yrittäjiä, sisällöntuottajia ja muita henkilöbrändejä. Vaikka toimimme pääasiassa pääkaupunkiseudulla, toteutamme promo- ja muotikuvauksia säännöllisesti myös muualla Suomessa ja kansainvälisesti.
Promokuvat – mitä haluat katsojan ajattelevan?
Promo- ja muotikuvauksissa ei ole yhtä oikeaa tapaa työskennellä. Joskus tavoitteena on muutama vahva artistikuva tai bändin lehdistökuva seuraavaa julkaisua varten, toisinaan laaja kuvapankki albumi- tai singlejulkaisuihin, suoratoistopalveluihin, verkkosivuille, sosiaaliseen mediaan, keikkajulisteisiin tai markkinointikampanjoihin. Toteutamme myös muotikuvauksia lookbookeihin, verkkokauppoihin ja kampanjoihin. Kuvaamme lisäksi mallitoimistoille casting-kuvia sekä uusille ja kokeneille malleille portfoliokuvia. Vuosien varrella olemme kuvanneet artisteja, bändejä sekä musiikki-, televisio- ja elokuva-alan ammattilaisia. Toteutamme lisäksi lehtikuvia ja henkilöjuttuja niin julkisuudesta tutuille henkilöille kuin muillekin haastateltaville. Olemme olleet mukana niin kevyissä sosiaalisen median kampanjoissa kuin laajoissa mainoskampanjoissa, joiden kuvia on nähty myös Helsingin näkyvimmillä ulkomainospaikoilla. Jokainen kuvaus suunnitellaan projektin tavoitteiden mukaan. Tarvittaessa autamme ideoinnissa, kuvauspaikkojen valinnassa, visuaalisen ilmeen suunnittelussa sekä stailauksen, maskeerauksen, mallien tai muiden esiintyjien järjestämisessä. Tuotanto voidaan toteuttaa pienellä ja ketterällä tiimillä tai laajempana kokonaisuutena projektin tarpeiden mukaan. Kuvauspäivästä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Samalla tuotannolla voidaan toteuttaa valokuvien lisäksi myös henkilö- ja promovideoita sekä muuta sisältöä esimerkiksi verkkosivuille, sosiaaliseen mediaan, lehdistömateriaaleihin ja markkinointiin. Näin kaikki materiaalit muodostavat yhtenäisen visuaalisen kokonaisuuden. Vaikka suuri osa kuvaamistamme promokuvista toteutetaan artisteille, bändeille ja brändeille, kuvaamme myös näyttelijöitä, juontajia, puhujia, yrittäjiä, sisällöntuottajia ja muita henkilöbrändejä. Vaikka toimimme pääasiassa pääkaupunkiseudulla, toteutamme promo- ja muotikuvauksia säännöllisesti myös muualla Suomessa ja kansainvälisesti.
Tutustu myös muihin palveluihimme
Promo- ja muotikuvausten yhteydessä toteutamme usein myös videoita, brändikuvia, henkilöstökuvia ja muuta markkinointimateriaalia.
Tutustu myös muihin palveluihimme:
ota yhteyttä
Kerro lyhyesti projektistasi. Mitä enemmän tietoa pystyt antamaan jo tässä vaiheessa, sitä paremmin pystymme arvioimaan projektia ja sen toteutusta.
Voit halutessasi kertoa esimerkiksi projektin aikataulusta, budjettihaarukasta, mahdollisista deadlineista, kuvauspaikasta sekä toivotusta toteutustavasta. Jos suunnitelmat ovat vielä avoinna, ei haittaa – autamme mielellämme löytämään yrityksellesi sopivan ratkaisun.
+358 456 748 383